Osaava 2 - osaava ammatillinen erityisopetus
Osaava 2 - osaava ammatillinen erityisopetus hanke on on jatkoa meneillään olevalle Osaava hankkeelle. Hankkeelle myönnetty Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustus on tarkoitettu Ammattiopisto Luovin ja hankekumppaneiden henkilöstön työhyvinvoinnin ja osaamiseen lisäämiseen sekä ammattitaidon laadun parantamiseen ja kehittämiseen. Hankkeessa huomioidaan yli 55 vuotiaat, määräaikaisessa työsuhteessa olevat ja harvoin koulutukseen osallistunut opetushenkilöstö.
Hankkeen toimintaa koordinoi ja siitä vastaa Ammattiopisto Luovi. Verkostokumppaneina toimivat Bovallius-ammattiopisto, Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus ja Keskuspuiston ammattiopisto.
Hankkeessa toteutetaan erilaisia kokonaisuuksia, joissa keskitytään eri kehittämisosa-alueisiin, joiden tavoitteena on päivittää opetus- ja ohjaushenkilöstön ammatillisen erityisopetuksen pedagogista osaamista, kehittää erityisopetuksen asiantuntijoiden asiantuntijakouluttajana ja konsulttina toimimista sekä parantaa työyhteisön työhyvinvoinnin ja yhteisten toimintatapojen tunnistamista sekä niiden kehittäminen oppilaitosten välisen verkostotyöskentelyn avulla.
Osaava 2 hankeen tarkoituksena on levittää ensimmäisessä Osaava hankkeessa tehtyjä toimenpiteitä Luovissa ja IJKK:ssa sekä Osaava 2 hankkeen verkoston uusien oppilaitosten Bovalliuksen ja Keskuspuiston ammattiopiston opetushenkilöstön keskuudessa. Osaava hankkeessa aloitetut toimet ovat osittain kesken ja uuden rahoituksen myötä myös uudet kumppanit pääsevät osallistumaan koulutuksiin ja meneillään oleviin muihin toimenpiteisiin syksyn 2011 aikana.
Hankkeen aikana jatketaan Osaava- hankeessa aloitettuja työnohjasuryhmiä, joiden avulla opetushenkilöstö ottaa vastuuta omasta työhyvinvoinnistaan ja sen lisäämisestä. Lisäksi aloitetaan uusia työnohjausryhmiä huomioiden hankkeen erityiset kohderyhmät.
Lisäksi oppilaitosverkoston kesken toteutetaan osaamisen vaihtoa erilaisista oppimisympäristöistä ja hyvistä toimintamalleista. Luovin esittelee mm. PikkuPutiikki oppimisympäristön kokonaisuudessaan ja Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus SecondLife oppimisympäristön kansainvälisine yhteyksineen. Muut verkoston jäsenet esittelevät omia mallejaan.
Hankeen rahoittaa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja se toteutetaan 1.9.201131.12.2012 välisenä aikana.
Lisätietoja:
projektipäällikkö Lea Veivo, lea.veivo(a)luovi.fi, p. 040 319 3575