Mun reitti

- toiminta- ja työkykyvalmennuksen kehittäminen ammatillisessa erityisopetuksessa

Mun reitti -hankkeessa kehitetään opetus- ja ohjaushenkilöstölle uusia työkaluja ja toimintamalleja erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden toiminta- ja työkyvyn vahvistamiseen ja opintojen jälkeiseen jatkosijoittumiseen. Mun reitin yksi keskeisimmästä tavoitteista on opiskelijan voimaantumisen mahdollistaminen tavallisessa arjessa ja etenkin opiskelun kriittisissä pisteissä.

munreitti_kyltti_netti(2)

"Olen oman elämäni sankari!  Mielipiteeni on tärkeä! Olen ainutlaatuinen!"

Omien taitojen tunnistaminen ja onnistumisen kokemukset siivittävät nuorta kohti työelämässäkin vaadittavaa itsenäisyyytä ja ammatillista kasvua. Lisäksi projektin tavoitteena on vahvistaa voimaantumisen tukirakenteita ja moniammatillista yhteistyötä opiskelijan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisessä.

"Hyvinvointi lähtee minusta! Muutos alkaa pienistä asioista!"

Hankkeessa on kehitetty toiminta- ja työkykyä vahvistava valmennusohjelma, jonka perustana on hollantilainen dialogiseen ohjaustyöhön pohjautuva voimaantumisen itsearviointimenetelmä. Menetelmän avulla opiskelija pääsee arvioimaan omaa voimaantumisen tasoaan ja valmentautumisen tarvettaan.

"Unelmissa on voimaa! Yhdessä olemme enemmän!"

Valmennusohjelma rakentuu opiskelijan toimintakykyä tukevista yksilö- ja ryhmäharjoituksista, arjentaitoja ja itsetuntemusta vahvistavista ATTO-opinnoista sekä työhönvalmennuksesta. Valmennusohjelman tavoitteet, toteutus ja arviointi laaditaan yhteistyössä opiskelijan kanssa ja ne kirjataan opiskelijan henkilökohtaiseen opetuksen järjestämistä koskevaan suunnitelmaan (HOJKS).

Mun reitti -hanke toteutetaan Ammattiopisto Luovin, Työterveyslaitoksen, WinNovan, Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto Saku ry:n ja Oulun alueen ohjaavien, kuntouttavien ja työllistävien tahojen yhteistyössä. Hankkeen toteutusaika on 1.3.2009–30.6.2012.

Mun reitti kuuluu Euroopan sosiaalirahaston (ESR) Opetushallituksen hallinnoimaan kehittämisohjelmaan Paremmat arjen taidot ja opintojen kautta töihin.

Lisätietoja:

Opiskelija-asiain päällikkö Riina Karvonen, puh. 040 319 3185.

tahtilippu-tekstillavipuvoimaa