Osaamisalat
Luovin aikuiskoulutuksessa koulutuksia järjestetään paitsi tutkintoon valmistavina myös osaamista täydentävinä koulutusohjelmina tai lyhytkestoisina taitokursseina. Toteutusmuodot vaihtelevat monimuotokoulutuksista oppisopimuskoulutuksiin. Selvitämme aina myös koulutuksen rahoittamiseen liittyviä ratkaisuja.
Ohjaus-, tuki- ja asiantuntijuuspalvelut
Palvelu- ja liiketoimintaosaamisen koulutukset
Ohjaaja- ja avustajakoulutukset
Valmentavat ja ohjaavat koulutukset
Vahva tavoitteemme on toteuttaa opintoja myös yli koulutusalojen: miltä kuulostaa vaikka talousosaamista ravintola-ammattilaisille tai kuvankäsittelykoulutusta yrittäjille?
Koulutusten tai opintokokonaisuuksien räätälöinti yritykselle tai muulle yhteistyökumppanille tarkoittaa joustavaa mahdollisuutta hankkia henkilöstölle ammattitaidon päivitystä.
Suunnittelemme koulutuksen yhdessä yrityksen osaajien kanssa, rakennamme sisällön tarpeita vastaavaksi ja huomioimme toteutuksessa kumppanin erityistarpeet. Moniammatillinen henkilöstömme pitää aktiivisesti yhteyttä eri osapuoliin koko koulutuksen ajan. Oppiminen palvelee käytäntöä ja työntekoa yrityksissä. Osaamisen monipuolinen kehittäminen on meille Luovissa sydämenasia.